Pääsin viikonloppuna avaamaan kansainvälisen kisakauteni Prodiscus Lithuanian Openissa Vilnassa. Kisa oli kymmenen osakilpailun mittaisen EuroTourin kuudes etappi. EuroTour ratkesi jo Talissa Seppo Pajun voittoon, mutta tiukkoja ja mielenkiintoisia osakilpailuja on vielä luvassa ympäri Eurooppaa.

Rokottiko tourin ratkeaminen vai tiivis kisakalenteri pelaajamääriä, mutta harmittavasti Liettun kisaan oli ilmoittautunut melko vähän osallistujia. Varsinkin avoimessa luokassa podettiin veren vähyyttä kun listalla oli vain seitsemän nimeä ja vielä näistäkin kovimman ratingin omannu Sveitsin Tony Ferro jäi jumiin Amsterdamiin – syynä se että Lithuanian Airlines meni konkurssiin joten jatkolentoa ei ollut olemassakaan.

Hetken luulin että olisin kisan koviten reitattu, mutta Piipon Ville päätti viime hetkelleä kysyä jos saisi vaihtaa avoimeen ja näin otti ennakkosuosikin viitan harteilleen. Tosin Ville jo etukäteen mulle kertoi että ei kannata yhtän aliarvioida muita pelaajia, sillä skabassa oli Liettuan kaksi parasta pelaajaa Gabrielius Gricius ja Mindaugas Posius, sekä Viron ykköstykit Martin Rotmeister ja Silver Lätt ja vielä Latvian paras Gunars Grundmanis, jotka kaikki tuntevat tämän radan kuin omat taskunsa ja varmasti pistävät kenet tahansa tiukille.

Niin ja Ville ja minä, ja siinä se koko avoimen porukka sitten olikin. Ville sanoikin, että yhtään huonosti ei saisi heittää ettei tule uran ensimmäistä kertaa avoimen luokan viimeinen sija. Toisaalta oli myös täydet mahdollisuudet podiumille.

Perjantain Marko Lehtisen kanssa vedettyjen treenien perusteella asetin itselleni realistiseksi tavoitteeksi -3 per kierros. Edellisissä kisoissa -2 oli antanut tonnin ratingin, joten onnistuessani tavoitteessa, tulisin olemaan korkealla. Perjantain pelaajakokous/dinner vietettiin koko porukalla hienossa Belmontasin loma/juhla-paikassa muutaman parin draivin päässä radasta. Fiilis oli mahtava ja ruoka maukasta – ja vegellekin riitti syötävää kun järjestäjä oli vahingossa tilannut mulle kaksi annosta ja keittiö teki niitä varuiksi neljä =D.

Lauantain ensimmäinen kierros pelattiin hyvässä säässä ihan pientä sadekuuroa lukuunottamatta.
Kirjasin korttiin jopa heiton tavoitettani paremmin eli -4, mikä oli aika nappikierros kauniilla ja haastavalla Pūčkoriain radalla. Ihan kärkeen asti se ei riittänyt kun Ville oli pelannut heiton paremmin ja Gabrielius takonut kotiradallaan tauluun upean -8:n. Kolmantena kuitenkin keikuttiin ja kärkikorttiin vielä mukaan Silver “maailman kovin fore” Lätt.

Toisella kierroksella saimme päälle yhden kovimmista sadekuuroista joita olen kokenut ja varsinkin Silverin pelille se oli totaalista myrkkyä. Kun se heitto oikeasti lähtee kuuttasataamiljoonaa kädestä niin järjetön kaatosade ei tee hyvä otteelle. Hetken aikaa tuuli ja satoi niin kovaa että ei nähnyt 10 metriä pidemmälle eikä kuullut 5 metrin päässä huutavaa kaveria. Sade ei kestänyt kuin vajaan puoli tuntia, mutta ehti tietenkin kastella kaiken totaalisesti ja kaikki ehtivät heittää jokusen heiton niin sanotusti “yhteen paikkaan.” Loppukierroksella saimme kaikki parannettua peliä ja Ville pelasi vielä huipputuloksen -6 ja itsekin pääsin 2 alle parin.

Ajattelimme että niillä ollaan kovilla, mutta vielä mitä, tipuin neloseksi kun Martin ohitti minut heitolla. Ja junnuissa Pranciškus Gricius heitti aivan järjettömän ennätyksensä -9… Seuraavana päivänä kuulimme että kaikki muut ryhmät olivat keskeyttäneet pelin vartiksi odotellen pahimman sateen ohi oma-alotteisesti. Epäreilua, mutta ehkä olivat vaan sopivasti siirtymällä. Meillä kävi huono säkä kun avasimme juuri 290 m pitkää par-vitosta kun pahin jyräsi päälle.

No sade sopivasti vain tasoitti tilannetta. Ennen kolmannen kierroksen viimeisiä väyliä käytännössä kaikilla avoimessa oli vielä mahdollisuus neljän parhaan joukkoon ja finaaliin. Itse varmistin paikkani pirkuttamalla 120 m väylän 17 ja sain huoahtaa, kun tiukalle väylälle 18 riitti par. Ennen finaalia Villellä 5 heiton kaula meikäläiseen, Gabrielius oli yhden ja Martin kaksi perässä. Silver putosi finaalista heiton erolla.

Finaali aloitettiin kolme varttia etuajassa, koska ennuste lupasi raakaa vesisadetta. Ja hyvä niin, koska sade tosiaan alkoi alle minuutti viimeisten heittojen jälkeen ja 5 minuuttia finaalin jälkeen tuli jo taivaan täydeltä.

Finaalissa ei nähty mitään ihmetemppuja, vaan enemmänkin hermostunutta peliä vähän kaikilta. Ensimmäisellä väylällä Martin ja Gabrielius ottivat meikäläistä kiinni heitolla, mutta otin takaisin seuraavalla. Kolmannella otettiin koko kisan ainut star frame ja pari muutakin mentiin tasatahtia. Sain yhden lisää etua ennen kahta viimeistä väylää ja vaikutti että nyt on kaksoisvoitto jo näpeissä.

Toiseksi viimeisellä avasin sitten tietenkin puskaan ja jouduin neppaamaan vain väylään. Siitä kuitenkin hyvä lähestyminen ja par-putti sisään. Martin otti mahtavalla putilla kolmosen ja ennen viimeistä olin kaksi heittoa edellä sekä Gabrieliusta että Martinia. Martin avasi viimeisellä kympin rinkiin. Itse heitin tietenkin aivan kaamean heiton suoraan outtiin, mutta puun kautta vähän takaisin, ja ehkä tuurilla sisään. Gabrieliuksellakin lipsahti lyhyeksi outin rajoille. Kun käveltiin kiekoille, nähtiin että kumpikin oli lopulta sisällä joten tiesin että kolmosen pelastamalla varma kakkossija, joten 30 hyppyputtia vaan varmasti korin alle. Martinilla oli vielä 7m putilla ollut paikka sudariin kolmospaikasta, mutta yläpanta kolisi, joten pokaali jäi Gabrieliukselle. Ja Ville kuudella heitolla ylhäisessä yksinäisyydessä ykköspallille.

Sunnuntain loppuilta meni rataa purkaessa ja tuloksia tarkastaessa, eli talkoillessa. Se oli vähintä mitä Villen kanssa voimme tehdä kun olimme majoittuneena Griciuksilla. Vielä lopuksi käytiin Darius Griciuksen, Gabrieliuksen ja Villen kanssa syömässä ja jälkipeleissä kaupungissa.

Lento Suomeen oli vasta maanantai-iltapäivänä, joten ehdittiin vielä käydä testaamassa Vilnan kiinteä 9-väyläinen rata. Kaunis pikku puisto jossa mukava neppailurata, jonka väylät eivät kuitenkaan olleet mitään gimmieitä. Pranciškus kertoi ennätyksekseen 19 heittoa, eli 8 kakkosta ja yksi kolmonen. Ekalla kierroksella pääsin 21 heittoon mutta toisella napsahti “maksimit” eli kakkonen kaikilta. Saattoi olla jopa ensimmäinen kerta kun onnistuin tässä tempussa millään radalla.

Vilnasta tuli siis se uran paras ET-sijoitus, hyviä fiiliksiä, mukava rusketus 30 asteen helteestä ja mahtavat reissukokemukset. Varmasti lähden takaisin johonkin tuleviin kisoihin. Toivottavasti myös muut suomalaiset löytävät tämän yhden Baltian helmistä.

Väyläkohtaiset tulokset Skoorin.comissa.

Kuvia kisan Facebook-sivulla.