Hattumiehen kiertue pohjoisessa kattoi kolme rataa joista kaksi onkin jo esitelty tässä blogissa, eli Patokoski sekä Toramo. Nyt onkin siis vuorossa sarjan viimeinen osa ja kohteena Rukan uusi 18-väylänen rata Kuusamon kupeessa.
Rataa kehuttiin mulle jo etukäteen Suomen kauneimpana ratana ja tottahan tunturimaiseman ollessa kyseessä oli minun helppo ymmärtää hehkutuksen pohjat. Niinpä suuntasin eräänä aamuna auton keulan kohti Kuusamoa ja niiasin nilkkani oikoseksi. Välimatkaa Rovaniemen ja Rukan välillä on vähän liian paljon, että radalla vierailisi joka päivä tai viikko mutta kun kyseessä oli kesän ainoa mahdollisuus käydä heittämässä Rukalla niin pakkohan se oli lähteä.
Laskettelu- / elämyskeskuksen kupeeseen rakennettu rata pitää sisällään siis kahdeksantoista väylää jotka vaihtelevat monipuolisesti niin profiileiltaan kuin haastavuuksiltaan. Rukan ratakarttaa pääset katselemaan FGR.fi -sivuston kautta tai suoraan tästä linkistä. Rata on jaettu erilaisiin osiin jolloin eritasoisilla heittäjillä on helpompi lähteä tutustumaan niin lajiin kuin rataankin.
Radan osat ovat siis: Family (viisi väylää lähellä kisakeskusta), Mountain View (viisi väylää kattava rinne/fiilistely -osuus), Bistro Tour (kahdeksan haastavampaa väylää ja reilusti korkeuseroja. Suosittelevat kuntoilijoille ja ihan kelpo perustein) sekä tietenkin kaikki kahdeksantoista väylää kattava Ironman.
—
Koska keli oli mitä kaunein ja lämpöä riitti yli hellelukemiin niin päätin heittää Ironmanin pariin kertaan. Eihän sitä nyt vois jättää vaan yhteen kierrokseen jos tänne asti on tultu, ajattelin. Siinä kun sit kierrosten välissä radan raskauden tuntuessa jaloissani nojasin pöytään majapaikassani ja hörpin vettä, tuumasin notta peruskiekkana yksikin on jo aika mukavasti.
Mutta kaks kiekkaa tuli heitettyä loppuun asti. Ensimäisen aloitin ykköseltä ja kiersin numerojärjestyksessä kohti kahdeksaatoista, toisen kierroksen aloitin väylältä kolmetoista ja kiersin 13-18 ja 1-12. Väylät on pääosin hyvin järjestetty ja kierros etenee mukavan flown kera. Mikäli kiekan aloittaa jostain muualta kuin ykköseltä on tuo #18 -> #1 -> #2 siirtymä pitkän ja raskaan oloinen mutta antaa mahdollisuuden pienelle tauolle.
Kierroksella oli myös mukava huomata väylillä heittävien harrastajien määrä. Oli perhettä nuorten muksujen kera, hieman varttuneempaa vasta-alkajaa sekä sit paikallista jyrää kiertämässä useampaa kierrosta. Varsinkin neloselta availlessa oli mukava jorista ihmisten kanssa ja pohtia kiekkojen käyttäytymistä sekä ylipäätänsä lajiin liittyviä asioita. Harmillisena sivuhuomiona ja jälkiviisautena täytyy todeta, että kiekon alivakauden selittäminen havainnollistavan heiton kera päätyi kadotettuun TD2:seen joka ei ollut fiksua.
Noh, sitä sattuu ja onnistuneet heitot sai aikaan “täytyy reenata, että joskus lähtee tolleen” -kommentteja. Yks lätty uhrattu siis kasvavan harrastajamäärän vuoksi. I’m fine with that.
Turistin tarinoita on helppo kirjotella vaikka useamman postauksen verran mutta nyt sitä rataesitteylä sit. Notta olkaapa hyvä, Ruka DiscGolfPark:
#1
54m – Par 3
Rata lähtee rinnekeskuksen kupeesta ja ykkösväylä onkin varsin helppo löytää. Väylä jää hieman sivuun radan muista väylistä mutta sijoittelu palvelee varsin monipuolisesti harrastajia sekä Rukalla muuten vierailevia ihmisiä. Sijainnin lisäksi myös väylä itsessään on varsin harrastelijaystävällinen eikä sinällään tarjoa haasteita.
Väylä heitetään loivaan ylämäkeen mutta reilun viidenkymmenen metrin aikana korkeuseroa ei kerkeä rakentumaan liiaksi. Yksinkertainen ja helppo väylä joka vähän enemmän heittäneelle on pakkokakkonen.
#2
112m – par 3
Ykkösen ja kakkosen välillä kävellään hieman pidempi siirtymä jonka aikana hellepäivänä voi fiilistellä alikulkusillan varjossa lepäävien porojen lunkkia olemusta. Myös lötänheittäjän täytyy löytää sisäinen zen joten porot toimivat hyvänä muistutuksena tästä.
Kakkosen tii löytyykin tietä seurailemalla vaikkakin mahdollisuus harha-askelille löytyy. Karttaa kannattee katsella tarkasti, notta löytää aina seuraavalle väylälle. Suunnistamaan ei kuitenkaan tarvine alkaa jos pitää silmät auki noin niinku muuten.
Kakkosväylällä tarjotaankin sitten jo huomattavasti pidempää sekä haastavampaa par3:sta. Väylä aukeaa suorana ja kori löytyy reilun sadan metrin päästä puiden suojasta. Mikäli avauksen haluaa päätyvän korin juurelle on heiton oltava suora tai pienessä antsakulmassa RHBH-heittäjille.
Tii on myös hieman korkeammalla kuin muu väylä joten korkeuseron kanssa kannattaa olla tarkkana. Liian korkeaksi lähtevät heitot feidaa helposti vasemmalle ja kohti tietä tai vaihtoehtoisesti oikealle jossa vaanii ikävän tiheää puustoa sekä heinikkoa.
#3
85m – par 3
Järjestysnumeroltaan kolmas väylä tarjoaakin sit radan ekat ylämäkifiilistelyt. Tässä kohtaa varomaton harrastaja saattaa naurahdella, notta kyllähän mäkiä täytyy olla kun tunturissa ollaan eikä tääkään nyt paha oo. Palataan asiaan väylällä #16.
Edessä on siis vajaa satametrinen suora rypistys jonka aikaan edetään vakaasti ylämäkeen. Kori kiiltelee mäen päällä ja jopa meikän kokoinen pystysuunnassa rajoittunut kaveri pystyy kuikuilemaan oikeat suunnat jo tiiltä. Mäki vähän loivenee ennen koria ja tilaa sen ympäriltä löytyy kivasti.
Jos löytyy jerkkua kädestä niin korille pääsee kohtuullisen helposti. Mäen jyrkkyys syö kuitenkin metrejä joten tärkeämpää onkin pysyä väylällä. Puita löytyy väylän kummaltakin puolelta mutta mistään kovin tiiviistä rännistä ei ole kuitenkaan kyse. Miellyttävä repäsy ja ekat tatsit ylämäkeen.
#4
199m – par 4
Tunturimaisemien kauneus konkretisoituu nelosen tiillä varsin mallikkaasti ja siinä kannattaakin pysähtyä hetkeksi ja nauttia maisemista. Tiiltä näkee myös kivasti eteenpäin ja samalla voikin koittaa bongata muita heittäjiä sekä lentäviä kiekkoja maisemien lomasta.
Radan eka par 4 on mitaltaan juuri ja juuri vajaa kaksi sataa metriä ja suunnan puolesta mennään suoraan sekä reilusti alamäkeen. Avoin väylä suorastaan huutaa laukuntyhjennystalkoisiin ja moisessa hommassa viettäisikin hetken tai toisenkin tiille saapuessa. Tiin ja korin väliin mahtuu kuitenkin monenlaista vaaraa ja jyrkkä alamäki tuo omat ongelmat mukanaan.
Mäen pohjalta löytyy selkeä väylä korille mutta sitä reunustaa yllättävän korkeat puut niin oikealla kuin vasemmallakin. Varsinkin oikealla metsä on varsin tiivistä mutta kokemukset osoittivat, että metsästä voi heittää läpi ja saada ihan hyvän linjan korille. Liiaksi oikealle kaartavat avaukset voivat kuiten päätyä väylälle #8 sen tiille tai jopa #7:n korille joten kannattaa huutaa varoitukset jos kiekko karkaa pahasti.
#5
133m – par 3
Vitosväylä tarjoaa lisää herkuttelua ja se onkin ehkäpä yksi lempiväylistäni radalla. Mittaa on 133 metriä ja vieläkin lasketellaan hieman alamäkeen tosin hillitymmin kuin nelosella. Kori on sijoitettu tiiltä katsottuna hieman oikealle puiden reunustamaan taskuun jonne kuiten näkee tiiltä. Kuvassa kori pilkistää puiden välistä metallitolpasta hieman oikealle.
Väylä tarjoaa monenlaista lähestymistapaa joista fore sekä hieman yli taitettu rhbh-riipasu on ne turvallisemmat vaihtoehdot. Tiiltä on kuiten selkeä näkymä korille ja oikealla ei ole liiemmin esteitä joten tässä on myös hyssepommin mahdollisuus ja vasenkätiselle heittäjälle se on varsin kelpo veto. Liian pitkäksi heitetty avaus päätyy hieman alamäkeen ja vasemmalta löytyykin sitten jyrkkää alamäkeä.
Varoituksena täytyy sanoa, että ns. käsille menny rhbh-hyssepommittelu johtaa paniikinomaiseen kömyämiseen alamäkeen ja vasemmalta löytyvän mäen jyrkkyyden toteamiseen sekä surulliseen/pettyneeseen turpeen potkimiseen kun se C-FD nyt on kait jossain 100-150m päässä mäen pohjalla. Olipahan ainakin pisin avaus sitten Laajavuoren….
Vasemmalta löytyvä mäki on jyrkkä. Kts. kuva alta. Mutta maisemat tarjoaa mieltärauhoittavat näkymät.
#6
176 m – par 4
Mäkiä voi kulkea ylä/ala-suunnan lisäksi myös kätevästi poikittain ja se tuo mukanaan jälleen omanlaisensa haasteet. Kuudes väylä tarjoaakin mitä parhaimman mahdollisuuden tutustua tähän ominaisuuteen. 176 metriä pitkä par 4 lähtee kummun päältä ja kaartaa loivasti oikeaan koko väylän mitalta. Vaikka suurin osa edessä siintävää rinnettä onkin avointa, mahtuu tielle kuitenkin kaksi kaistaletta metsää.
Liian jyrkäksi lähtevät avaukset feidaavat ikävästi vasempaan ja sieltä löytyy tilaa alamäkeen vaikka kuinka paljon. Kannattaakin olla varuillaan ja ottaa varsinkin avaus varmanpäälle. Kannattaa tiirailla avausten perään tarkasti sillä rinteen heinikko tuntui peittävän kiekot alleen jos ei kattonut tarkasti mihin avaus laskeutui.
#7
93m – par 3
Ylämäkihommat jatkuu kun seiskalla jatketaan edellisen väylän teemalla poikkirinteen. Matkaa vajaa sata metriä ja suunnan vaihtuessa haasteet kääntyvät vastakkaisille puolille. Kori on harvan metsän keskellä jossa pari puuta saattavat osua heittolinjoille. Normi satametrinen jää väylällä vajaaksi sillä korkeuseroa on yllättävänkin paljon. Rauhallinen ja mukava väylä tasoittelemaan kutosen revittelyä.
#8
104m – par 4
Radan kahdeksas väylä on hienoinen tunnelmanlatistaja ainakin meikälle ja ehkä siitä syystä myös kuva jäi uupumaan, mene ja tiedä. Kartan mukaan sata ja neljä metriä pitkä väylä tuntuu ainakin sataviiskymppiseltä jyrkän ylämäen ja kaarteidensa puolesta. Par 4 on varsin ansaittu vaikkei pituutta olekaan hirveästi. Avaus taittuu jyrkästi oikeaan sekä jyrkästi ylämäkeen. Tii on hieman piilossa metsän keskellä joten fore / tiukka antsakaari on tarpeen. Ylämäen jyrkkyys voi tulla yllätyksenä varsinkin väylän loppupuolella ja käännöstä tulee niin oikeaan kuin vasempaankin. Yksi radan raskaimmista väylistä.
Kannattaa myös varoa neloselta karkaavia avauksia sillä huutoja ei kuule aina ja avaaja ei näe suoraan tiille. Yks kiekko läpsähti parin metrin päähän kun haukkasin vähän evästä, vaikka osumalta vältyttiin on tässä hienoinen riskipaikka.
#9
87m – par 3
Ysiväylä tarjoaa jälleen huikeita näkymiä heti tiiltä alkaen. Kori siintää noin 90 metrin päässä suoraan edessä ja satunnaisesta talviurheilusta peräisin olevan portin takana. Portti itsessään toimii vain komeana koristeena ja fiiliksen luojana muttei ole mando. Siirtymä kasilta ysille on myös keskivertoa pidempi joten kannattaa odotella rauhassa hengitystä tasaiseksi ennen avausta. Varomattomat ja liian pitkät siivut voivat päätyä pitkälle alamäkeen ja kympin tii on myös ihan korin läheisyydessä. Varovaisuutta liikenteeseen siis.
#10
204m – par 4
Kun kerta ollaan tunturimaisemissa niin pitäähän sitä päästä revitteleen alamäkeen kans ainakin kertaalleen. Kymppi tarjoaa reilut parisataa metriä väylää par 4:n muodossa ja vahvasti alamäkeen on siis suunta. Ihan suoraa ei kuitenkaan revitellä vaikka alussa näin luulinkin kun en osannut lukea karttaa. Alta löytyvässä kuvassa näkyy #11 kori kaukaisuudessa oranssina länttinä ja tottahan toki sit availin ekat avaukseni sitä kohti. “Helppoa eaglea” tuumasin kun en typerä tajunnu, kun kartassa kori on mettän keskellä.
Väylä tarjoaa siis huomattavasti enemmän haasteita kuin näkymä antaisi ymmärtää mutta hauskaa kympin heittäminen on silti. Väylä kaartaa loppupuolella oikeaan ja kori on metsässä, eli sinne ei kovin helposti pääse suoraan tiiltä revittynä. Myös oikealle kääntyminen voi tuottaa hankaluuksia näillä mitoilla ja korkeuseroilla eli #11 korille saattaa päätyä myös ihan vahingossa.
#11
84m – par 3
Alamäkihassuttelun jälkeen väylä yksitoista tarjoaa mukavan leppoisan fiilistelyn. Tii korin tii on hieman metsän suojissa ja suoraan linjalla korille katsottaessa on puu joka tulisi kiertää puolelta tai toiselta. Väylä tarjoaakin vaihtoehtoja riippumatta siitä kummalla kädellä tai miltä puolelta heittää. Jos ei ihan suoraan napsauta kohti puuta, on korille helppo päätyä. Ja korin paikkahan onkin jo tuttu edelliseltä väylältä.
Liekö kympin fiilistelyt vai mikä, mutta #11 kuva uupuu myös. Täytyy tarkistaa jos se vielä löytyis jostain.
#12
166m – par 4
Kahdestoista väylä tuo heittäjän eteen monenlaista haastetta. Tiiltä aukeaa avoin näkymä kohti metsänreunaa jossa kapeahko tie sukeltaa kohti korpea. Noin 50 metrinen avoin osuus vaihtuukin kapeammaksi metsähuvitteluksi varsin nopeasti joten avauksen kanssa on hyvä olla tarkkana. Hieman kumpuilevaa tietä seurataankin toinen viitisenkymmentä metriä jonka jälkeen väylä kaartuu hivenen oikealta ja poikkeaa metsän puolelle kohti koria.
Metsässä tilaa on välistä yllättävänkin paljon ja erilaisia linjoja korille voi löytää muutenkin kuin vahingossa. Mikäli avaus päätyy mukavasti tielle ei väylän pelaaminen loppuun mukavasti ole mikään ongelma mutta mikäli avaus päätyy metsikön puolelle voi heittoja tulla lisää helposti.
#12 on varsin mukava ja monipuolinen väylä joka tarjoaa sopivasti vaihtelua pelkän ylämäki/alamäki-heittämisen lomaan.
#13
98m – par 3
Kolmellatoista ollaankin jos sit ykköseltä katsottuna nyppylän toisella puolen ja koitos reilusti yli puolen välin. Rauhallisen loivassa alarinteessä lymyilevä #13 onkin korkeuserojen suhteen varsin maltillinen väylä. Noin satametrinen siivu täytyisi sijoitaa kuitenkin parin metsäkaistaleen läpi melkein kuin kutosella mutta pienemmässä mittakaavassa.
Tiiltä näkee korille puiden välistä ja jos satametrinen luotisuora löytyy heittovalikoimasta niin birkkua voi lähteä saalistaan luottavaisin mielin. Jos taas lätyllä on taipumusta niiata puoleen tai toiseen voi suoran linjan välittömästä läheisyydestä löytyviä puita lähteä kiertään valitsemaltaan puolelta.
#14
79m – par 3
Alarinteen rauhalliset väylät jatkuvat vielä neljännentoista väylän voimin. Edessä on samantyylinen väylä kuin kolmetoistakin oli mutta heittosuunta on eri ja mäkeä vähän enemmän. Tii on avoimella alueella josta täytyy nykäistä ohuen metsän läpi kulkevaa väylää pitkin kohti synkempää metsikköä. Kori sijaitsee kohtuu lähellä väylän #12 koria, nelisenkymmentä metriä metsän siimeksessä.
#15
82m – par 3
Kaheksankytmetrinen par 3 voi tuntua varsin leppoisalta läpsyttelyltä ja birkun laulannan voi kuulla jo korvissaan, mikäli ei siis oltais Rukalla. Tiillä seisoessa ku läpsäyttää itseänsä ottaan kiekolla ja antaa pään kääntyä takakenoon voi korin nähdä huomattavasti paremmin kuin suoraan tuijottamalla. Kun neljätoista väylää on jo myllerretty rinnettä ylös ja alas on viidellätoista odottavan rinteen näkeminen jo lähes lannistavaa.
Mutta ei auta, heittäminen on kivaa ja kolmella suoritteella pitäis saada muovikaistale lepäämään metallikehtoonsa. Väyläällä ei ole ihan liiaksi tilaa hervottomaan repimiseen joten suoraan pitäisi päästä samalla kun kivutaan ylöspäin metri metriltä.
#16
156m – par 4
Mites, muistatko vielä väylän #3 ja ekan ylämäen? Tässäkohtaa kierrosta mäet alkaa jo vaikuttamaan kuupan kuntoo ja psyykeeseen jos ei ole varovainen. Helteellä kuumuuden ja mäkien kiipeämisen yhteisvaikutus oli kohtuu jyrkkä mutta kyllähän kierros käy kuntoilusta vaikka keskellä talveakin.
Kuudellatoista nimittäin lähdetään jatkamaan lupaavasti alkanutta kiikkumista kohti Saaruan huippua (kiitos täsmennyksestä, Janne!). Par 4 väylällä on pituutta 156 metriä ja se kaartaa jälleen oikealle nousten samalla ylämäkeen. Kartassa ja opaskyltissä on hieman erilaiset näkemykset väylän olemuksesta, ratakartan ollessa lähempänä totuutta.
Avaus lähtee metsän siimeksestä kohtuu aukeaa kujaa pitkin avartuen sitten heinien peittämäksi rinteeksi. Rinne jatkuu hieman rosoisen pohjan kera kohti koria joka on jokusen metrin verran metsän sisässä puiden lomassa. Lujaa saa heittää tälläkin väylällä ja vaikka rinne onkin loivempi kuin viidellätoista, tuntuu se helposti jaloissa sekä heitossa.
#17
129m – par 3
Kuudentoista korilta on vielä jonkinmatkaa mäkeä taitettavana kunnes saavutaan kummun päälle ja kohti #17 tiitä. Matka kohti kisakeskusta ja ykkösen tiitä alkaa seittemältätoista joka onkin varsin miellyttävä tuttavuus. Ylämäen jälkeen on mukava jälleen paiskoa suoraan sekä alaspäin joten tiiltä aukeaa helpottava näky.
Matkaa korille on 129 metriä ja kori näkyy tiille oranssina täplänä puiden keskellä. Väylä on muuten täysin avoin mutta parikytmetriä ennen koria alkaa metsäinen vastarinne ja kori onkin sijoiteltu avoimehkoon taskuun puiden keskelle. Kun korin edessä kulkeva tie ja lähiseutu on vapaa ohikulkijoista voikin sit tyhjennellä laukkuaan fiiliksen mukaan kohti koria.
#18
64m – par 3
Radan viimeinen väylä tarjoaa vielä yhden erilaisen kokemuksen heittäjien iloksi. Pituutta löytyy vain 64 metriä mutta näkymä tiiltä on varsin mielenkiintoinen kun edessä aukeaa jyrkästi vasemmalle laskeva rinne. Jyrkkyyttä löytyy väliltä niinkin paljon, että korille on parempi kiertää alhaalla kulkevan tien kautta jos ei halua taiteilla kivikossa.
Kori löytyy hieman tasaisemmalta alustalta puiden takaa joten suoria heittoja täytyy käännellä ainakin jonkinverran jos haluaa päätyä korille. Varsin mukava ja leppoisa päätös kierrokselle joka tarjoaa kuitenkin haastetta. Allaoleva kuva on napsastu väylän sivusa katsottuna. Tii jää kuvan kuvan vasemman reunan ulkopuolelle.
–
Rukan rata on erittäin mukava kokemus, mutta sitä ei juosta lävitse ihan noin vain. Korkeuserot, siirtymät ja pitkät väylät vaativat kuntoa ja sen kiertäminen pariin kertaan on melkoinen koitos. Rata jakaantuu kuiten kolmeen erilaiseen kokonaisuuteen joita voi kiertää helposti oman maun mukaan.
Tarjolla on monipuolista väylää ja maisemat ovat välistä todella kauniita. Rata on todellakin yksi kauneimmista mitä suomesta löytyy ja siellä kannattaakin käydä mikäli eksyt pohjoiseen. Tätä kirjoittaessa syksy alkaa olemaan jo pitkällä mutta kyllähän noita heittokelejä vielä löytyy.
Jos syksy ja talvi painaa liiaksi päälle, niin aina on onneksi seuraava kausi.
The post Elämyksiä pohjoisen auringon alla – osa 3: Ruka appeared first on The Hat Guy Disc Golf.