Tällä kertaa esittelyssä siis pohjoisen rundini toinen rata eli Patokoski. Kolmas osa, Ruka, ilmestynee silmienne eteen jossain välissä. Patokosken rataan voitte tutustua kätevästi FGR:n sivuilla.

Vietimme Patokoskella miellyttävän kesäisen iltapäivän ja napsin samalla hieman kuvia maisemista. Viiden tai kuuden kierroksen jälkeen rata on jo varsin tuttu ja sen kiertää läpi todella ripeästi. Kuten Toramon esittelyssä jo mainitsin on Rovaniemen seudulla varsin aktiivista harrastajakuntaa joten muitakin ihmisiä radalla näkyi melko runsaasti.

Mutta mikäs siinä, paikalliset on lepposia ihmisiä ja kierroksien välillä oli mukava rupatella ihmisten kanssa. Osalle THG oli jo tuttu ilmiö videoiden osalta joten myös niiden sisällöstä vaihdettin ajatuksia.

Oliskohan ollu kolmannen kierroksemme jälkeen lepuuteltiin hieman ykkösen vieressä löytyvillä penkeillä nauttien hieman syötävää ja juotavaa kun kierrostaan saapui aloittamaan useammasta henkilöstä koostunut pooli. Vaihdettiin kuulumiset ja fiilikset radasta ennekuin päästimme poolin matkaan ennen meitä.

Ykkösen penkeiltä on mukava katsella muiden avauksia ja siinäpä katseltiinkin kun keltainen keikko livahti heittäjän sormista lähes luotisuoraan ja kohti koria. Samaisia hetkiä todistaneet tietänevät sen hetken kun koko pooli tuijottaa kiekkoa sekä koria liikahdellen varovaisen jännittyneesti. About 74 metrin lennon jälkeen kiekko kilahtikin suoraan keskelle koria jääden ketjujen avustamana lojumaan sen pohjalle. Holari oli tosiasia!

Ketjujen kilinä laukaisi koko poolin jännityksen ja riemu repesi huutojen kautta juhlintaan joka levisi nopeasti myös evästämässä olleeseen seurueeseemme. Läpsyt, fistbumpit ja onnittelut jaettiin varsin runsaskätisesti ja pooli lähti kohti avauksiaan onnellisen holarimiehen juostessa kohti uransa ensimäistä holarikiekkoaan.

Ohessa kuva sankaristamme Henri Kiurusta, muikeasta hymystä sekä tiensä kippoon löytäneestä kiekosta (Champion Destroyer). THG onnittelee ja kiittää varsin railakkaan juhlinnan todistamisesta! Kyl se on vain hienoa nähä kun jengi tykkää lajista ihan tosissaan.

Rataesittely

Mutta sitten itse rataesittelyn pariin. Patokosken ollessa yheksänväylänen kokonaisuus, esittelen siis yhdeksän väylää. Tämä ei liene suuri yllätys kenellekään.

Typeryydet sikseen ja kiekalle!

#1 – Patokosken ykkönen lähtee mukavasti kentän laidalta läheltä parkkipaikkaa ja lepopaikkaa pöytien ja tuolien kera sekä luonnollisesti rataopasteiden vierestä. Tiille astuessa eteen asettuu 74 metrinen par 3. Suora väylä joka kulkee aukean laitaa mukaillen. Kori sijoittuu ihan aavistuksen verran vasemmalle ja lähemmäs metsän reunaa mutta se on selkeästi havaittavissa tiiltä. Vasemmalla on tiukkaa metsää joten sieltä ei kannata lähteä hakemaan avauksia mutta oikealla onkin sitten kymmeniä metriä tilaa riehua.

#2 – Kun seuraa opasteissa selkeästi esitettyä siirtymää niin löytää muutaman harppauksen jälkeen itsensä kakkosen tiiltä. Tarjolla on jälleen par 3 joka taittuu melko helposti jälleen ns. “pakkobirkuksi”. 46 metrinen väylä kaartuu kohtuu jyrkästi vasempaan pienen kummun yli jonka myötä onkin varsin helppoa heittää avaus liian pitkäksi joko siten, että avaus ei kaarra tarpeeksi tai päätyy korin yli ja metsikköön. Rauhallinen heitto ja kiekkovalinta ratkaisee tässäkin hyvin paljon.

#3 – Radan kolmas väylä on melkolailla kakkosen toistoa mutta pienillä muutoksilla. Pituutta on hieman enemmän eli 52 metriä, eikä edessä ole kakkoselta tuttua pientä kumpua. Väylä korille voi tuntua äkkiseltään liiankin tiukalta joten kannattaa miettiä kiekon fadea sekä heittokulmaa. Miellyttävä ja rauhallinen nykäsy jälleen edessä joka onkin radalle hyvin ominainen fiilis.

#4 – Kolmen birkkuväylän jälkeen onkin edessä sitten jotain aivan muuta. Nelonen avautuu eteen 92 metrisenä par 3:na josta löytyy myös mando. Väylä lähtee tiiltä eteenpäin ~35 metriä tehden sitten 90-asteisen mutkan vasempaan, jatkuen sitten korille sen nelisenkymmentä metriä. Väylä on kohtuu korkeiden puiden ympäröimä ja mutkaa ennen siintävä mando estää ainaki suurimmat upsihulluttelut.

Väylä kulkee epätasaisessa maastossa ja pientä kumpua sekä kuoppaa on matkan varrella tarjolla runsaasti. Jos hakee avausta kohti mutkaa ja naksauttaa vähän liiaksi vauhtia mukaan, päätyy ikävästi puiden sekaan josta tie korille on varsin haastava. Puita löytyy myös esteiksi asti vaikka päätyisi väylällekin joten kyseessä on kohtuu haastava par-3. Taisinpa napata bogia tai tuplaa lähes aina.

#5 – Nelosella riehumisen / rauhoittumisen jälkeen vuorossa on 77 metrinen oikealle kaartava väylä joka mutkasta asti lähtee kipuamaan hieman ylöspäin päätyen lopulta selkeästä ylämäestä löytyvään koriin. Väylä on jälleen kohtuu tiukka joten heittokulmaansa kannattaa pohtia ihan ajan kanssa. Liekö nelosesta johtunut harmitus vai mikä mutta tästä eteenpäin kuvamatskua radalta on heikommin. Ja kierrettiin sentään viis tai kuus kierrosta.

#6 – Kutosella mennään myös hieman oikealle tosin tälläkertaa kummun yli ja vain 44 metrin verran kohti koria joka on pystytetty pieneen rinteeseen. Linjat ovat kohtuu tiukat mutta seiffisti voi hakea melko varman kolmosen jos siltä tuntuu. Mukava pikkunäpy jossa pääsee testaileen putterinsa linjan pitävyyttä.

#7 – Seiska tarjoaa jällen hieman erilaista väylää pelaajien eteen. 85 metrinen siivu on radan toiseksi pisin ja jälleen par-3. Tiiltä lähtee noin 70 metrinen pilli alamäkeen taittaen jonka päästä löytyy oikealle avautuva aukean laidalta, noin 15 metrin päästä, maalikori. Väylä tarjoaa haastavat birkkumahdollisuudet ja toki myös runsaasti mahdollisuuksia kämmäilyyn jos heitto ei lähde suoraan. Todettakoon myös, että seiskalta löytyy varsin hyvä varustus kierroksille penkin sekä roskiksen myötä. Seiskan tii onkin jotain mitä haluaisin nähdä useamminkin ratoja kiertäessä.

#8 – Toiseksiviimeisellä väylällä kömytään jälleen ylämäkeen oikealle kaartaen. Mittaa väylällä on 63 metriä joista suurin osa siis selkeästi ylöspäin ja oikealle, korin löytyessä kummun päältä. Väylä on puiden osalta jälleen tiukahko mutta se mahdollistaa silti erilaiset avaukset. Fore sekä antsa toimivat jälleen joskin puusto pakottaa pitämään linjan sekä kulman kontrollissa. Liian pitkää avausta epäillessä kannattaa odotella, että ysin tii on tyhjä sillä pitkäksi heitetty avaus kopisee puihin tiin läheisyydessä.

#9 – Patokosken viimeinen väylä tarjoaa mukavaa alamäkiherkuttelua ja puitteet holarin metsästykselle. 61 metrinen puiden ja kumpareiden reunustama alamäki kaartaa vasempaan. Mäen pohjalta löytyy kori jonka takana siintää vähän metsää sekä erinäistä puurakennelmaa. Hauska päätös kierrokselle ja tässä tuli nähtyä vaikka minkälaista suoritetta kun tyhjenneltiin bägiä. (vasemmalta löytyvän kummun kautta puiden välistä foreskippi ketjuista pihalle yms) Jostain syystä en napannu tästä kuvaa joten fiilistellään sit materiaalia vuodelta 2010.

Yhteenvetoa

Patokosken rata on varsin mukava neppailurata jossa on mukava reenata myös heittoa mikäli on vasta aloittelemassa lajin harrastamista. Ykkösen läheltä löytyvä kenttä mahdollistaa pitempienkin siivujen ja tekniikan treenauksen eikä väylät ole liian turhauttavan kapeita aloittelijoillekaan.

Radalta löytyy ylä- ja alamäkeä sekä niin suoraa kuin kumpaankin suuntaan kaartavaa väylää joten erilaisia heittotekniikoita pääsee käyttämään mukavasti. Väylät ovat kovin lyhyitä joten voimalla ei kiekkoja raavita matkaan tällä radalla. Valtaosa väylistä on myös birkutettavissa jopa minun taitotasolla ja birkkujen osalta parhaaseen kierrokseen niitä mahtuikin kuusi kappaletta tuplabogin (#4) ja bogin (#5) ja parin (#7) tuodessa tulosta sit taas nöyremmäksi.

Puitteet ovat kuiten radalla kunnossa joskin hieman pitkä matka Rovaniemeltä karsi kierroksien määrää ainakin minulta. Miellyttävä rata joka kannattaa käydä neppailemassa läpi jos satut seudulle.

The post Elämyksiä pohjoisen auringon alla – osa 2: Patokoski appeared first on The Hat Guy Disc Golf.

Share on Facebook

Post on X

Follow us

Save