Hieman värikäs kierros takana tältä päivältä.

Ihan ensimmäisenä kiitos kaikille kannustuksesta! Kaikille teille, jotka kisapaikalla kannustitte, juuri te! Frisbeegolfin pariin on kasvamassa mahtava yhteisö, jossa on mahtavaa olla mukana. Kiitos teille!

Sitten itse kierrokseen. Lähtötilannehan oli, että olin kolmannella sijalla, neljä heittoa Matiaksesta. Jalle edellä yhden heiton turvin ja Raimo perässäni kahden heiton verran. Ei siis vielä mitään ratkaistu tässä kohtaa. Pohdin ennakkoon, että alku pitäisi saada onnistumaan nappiin ja toivoa omalle kohdalle parempia puuosumia kuin kavereille, jotta päästäisiin kisaamaan ihan voitosta asti. Matiaksen alkuväylät ovat olleet murhaavan tasaisia läpi Karkkia Openin ja tämän kisan.

Homma lähtikin mukavasti liikkeelle ykkösväylältä. Avaus noin 15 metriin, josta pitkällä annuka-spinni-putilla oli mahdollisuus avata birdie-tili. Se ei tosin tänään onnistunut, vaan laskeuduin juuri korin viereen helppolle nostokolmoselle. Tässä kohtaa kävi mielessäni tilanne. Matias oli edelleen 4 edellä, ja Jallen kanssa olimme tasatilanteessa, Jallen napatessa ykköseltä bogeyn. Raimo puttasi bogey-puttinsa ohi, joten raimo oli nyt neljä heittoa meikäläistä perässä. Okei, nyt keskitytään seuraaviin väyliin.

Karkkilan 2-5 ovat väyliä, joissa on paljon puuta, joten avauksen varassa on vahvasti birdien tekeminen. Jos avaus ei osu kohdalleen, on birdie lähestulkoon mahdoton tehtävä ja pariin saa tehdä myös hommia.

Tänään tuntuivat nuo himmailudraivit ajautuvan vähän ”sinne päin”. Kakkosella hieman liikaa vasemmalle, kolmosella forella samoiten, nelosella nyt ei oikein tiedä mihin väliin sen kiekon tähtäisi; vain kovaa ja täysiä päin toivoen parasta. Vitosella taas hiukan vasemmalla. Ei muuta kuin kolmosta korttiin ensimmäisltä viideltä väylältä. Kutosella avaus näytti tiiltä katsottuna jo pitkään aivan täydelliseltä, mutta napsahti lopussa puuhun, jättäen korille suoran 20-25 metrisen yrityksen. Kolautin alarautaa, joten kolmos-putki sen kuin jatkui.

Seiska väylä, eli ”The Bee Hive”, jossa sain pohkeeseeni tiukan annoksen ampiaismyrkkyä eilen, ei pettänyt tänäänkään. Kovasti ampiaiset tekivät tuttavuutta tiillä ja sen lähettyvillä, liekö syynä mukanani kantamani banaanit? Note-to-myself, ensi kerralla mukaan vain sokerittomia kuivia näkkäreitä. Niistä ne ei voi mitenkään tykätä?

Seiskalla siis oltiin ja siihen kaikille kolmonen. Sokanmallinen Rami muuten pisti aika monta todella mahtavaa forelähestymistä tänään. En ymmärrä mistä välistä hän leipoi kiekkonsa korille noin 90 metrisellä lähestymisellä; teille jotka rataa tunnette; vasemmalta puolelta keskiavoimen jälkeen. Aika hienoa! Star-frame siis.

Pelikirjassa kasiväylälle luki Sidewinder, flättinä, flippaa kohti koria, suoristaa lopussa. Noh, ei mennyt koko viikonloppuna. Aina oltiin suorana tiiltä katsottuna eteenpäin, isoimmassa koivikossa, kerran sen takana, kerran edessä ja tänään keskellä koivikkoa. Tässä kohtaa taisin toisen heiton kohdalla hieman ylittää heittoaikani, sillä juuri heittoon lähtiessäni tajusin pitäväni oksaa toisella kädelläni/kropallani sivussa, eikä mielestäni näin saisi toimia. Heittämään saa ymmärtääkseni ”asettua”, muttei saa siirtää oksia sivuun itsesi tai heittoliikeen tieltä. Nopeasti totesin siinä heittoni ennakkoon laittomaksi, joten pudottauduin tuon oksan alle ja käänsin itseni vasemmalle polvelle ja siis kokonaan toiselle, rystypuolelle. Onnekseni tuo reittivalinta osoittautuikin vallan toimivaksi, sillä istutin kakkosheittoni metriin pienoisella nose-up-annukalla, vasemmalta polvelta, puskan takaa, puu kiertäen. Olihan taas helppo kolmonen.

Ysin avaus jäi hieman matalaksi ja vajaaksi. Hieman yli kymppimetrinen aavistuksen korin yli. Kolmonen. Kympiltä 30 metrinen yritys keskeltä väylää, alas keskelle tolppaa. ”Pling”. Kolmonen. Yhdeltätoista pitkä 30m yritys, ei mennyt. Kolmonen. Tähän asti pelkkää kolmosta kortissa. Mielenkiintoinen rundi. Jätkätkin huomasivat tässä kohtaa tuloksia kirjatessa tilanteeni. ”Pidä tuo, niin on -5 lopussa!”, todettiin yhdessä.

Tässä kohtaa Raimo oli edelleen 3 tai 4 heittoa perässä, joten en ihan hengitystä niskassani vielä tuntenut. Matias oli mennyt jo yhteensä 7 heiton karkumatkalle, joten en huolehtinyt kovinkaan hänen tekemisistään. Jallen kanssa olimme tasoissa ja arvelin Jallen hakevan väylällä 12 suoraan korille hyvällä rystyheitollaan. Emmin hetken, vaikka eilen olinkin tuossa onnistunut – oli tuuli tänään kovempi ja pahasti pyörivä, josta ei ottanut lainkaan selvää. Päätin itsekin lopulta yrittää kun tuuli tuntui hetkeksi hellittävän.

Tässä kohtaa on syytä muistella miten vietin pari viime talvea. En kyennyt selkävaivani vuoksi kovinkaan treenaamaan ja selkäni liikkuvuus rajoittui pysyvästi hieman. 2012 sain lääkäriltä luvan aloittaa heitot juhannuksen jälkeen, mistä oli noin 1 kk European Openiin. Viime talvena tuo vamma hieman yritti muistutella itsestään, joten rystydraivini on elänyt kovin tässä näiden tapahtumien jälkeen. Selkä ei vain tunnu toimivan tasaisesti kokonaista kilpailua vaan tuntuma, selän lämmetessä tai jäähtyessä, muuttuu hieman ja draivit menevät minne milloinkin; näinhän kävi juuri European Masters -kisan viimeisellä kierroksella.

Noniin, takaisin 12. tiille. Olin siis päättänyt kokeilla kovaa hysseä yli puiden suoraan korille. Minun tekniikallani se tarkoittaa kovaa ähellystä, ihan täysiä. Sen verran kovaa, että suunta vielä pysyy siellä minne sihtaa. Valitsin saman kiekon kuin eilen, ja tarkoitus oli myös heittää samanlainen heitto kuin eilen. Ei lähtenyt. Lähti kovempaa ja enemmän oikealle. Johtuen tuosta draiviliikkeen vaihtelevuudesta. Ilokseni havaitsin, että sain ehkä eniten selästäni irti tuohon draiviin, kuin mitä olen kertaakaan aiemmin selkävamman jälkeen saanut.

Monen ehkä vaikea uskoa, mutta tuo oli ensimmäinen ajatukseni kiekon irrotessa kädestäni ja singotessa reilusti OB-alueen ylle. Taisin siinä todeta, että ”No morjens!”, mikä itselleni tarkoitti draivin kovuuden hämmästelyä!

Ja sinnehän se painui. Laskeutui 13. tiin viereen. Sen verran olin itsekin hämilläni draivista, etten tajunnut varoittaa ”Fore” -huudolla edellä menevää porukkaa. Onneksi Matias viime hetkellä havahtui huutamaan. Toivottavasti keneenkään ei osunut?

Eli siis OB. Jatketaan ison pallopuun takaa, ei suoraa linjaa korille. Korkea, jyrkkä hysse ainoa vaihtoehto. Se napsahtaa suoraan voimalinjojen tolppiin ja jatkaa suoraan OB:lle, kulkematta lähtöruu.. eikun pelialueen kautta. Jatketaan samasta paikasta. Korille on matkaa 60-70 metriä ja sinne pääsee vain pommihyssereittiä. Ainoa Firebirdini makaa edempänä, joten jatketaan PA1:llä. Taas tolppiin, mutta nyt onneksi inbounds. Siitä vain sijoitus korille ja 7 korttiin. Höh.

Voisi vissiin kuvitella, että tuo olisi vaikuttanut peliini ja kyllähän se vaikuttikin, ei tosin kuten moni kuvittelee. Sain tuosta avauksesta paljon itseluottamusta lisää. Kierroksen alku oli himmailtu välillä jos minkäkin puiden tai tunneleiden välistä heitellen ja nyt oltiin avoimella, jossa draiville pitää saada pituutta seuraavilla muutamalla väylällä. Tunsin selkäni ja tiesin, että sihti oli hieman oikealle siitä, mitä olin aiemmin tottunut. Eli piiru vasemmalle sihtiä ja samalla kaavalla kuin 12. avaus. Nyt vain hieman vakaampi PD2 käteen.

13. avaukseni olikin porukan pisin. :O Oho. Yllätyin siinä itsekin. Korille oli avauksen jälkeen vain 40-50 metriä, olin viimeisen koivun ohi, mistä vain pieni putterihysse korin lähelle ja kolmonen jälleen korttiin. Kolmosia edelleen, ja yksi 7. Jep.

14. väylällä oli hankala oikealta puhaltava takatuuli, joka painoi korkean forehyssen alas liian aikaisin. Hieman vajaa 10 metrinen ketjujen vasemmalle puolelle ja niistä ulos. Kolmonen.

15. väylän tapahtumat olivatkin sitten aika veikeät. Samoin kuin fiilikset omassa päässä tuon aikana. Avasin navakkaan oikealta tulevaan etu-sivuvastaiseen tuuleen PD2:lla kovalla hyzer-tyyppisellä heitolla. Olisin voinut toki heittää tasaisempana ja enemmän oikealta, mutta pelkäsin kiekon kippaavan tuohon tuuleen yli, varsinkin kovaa heitettäessä, eikä näin ollen palautuisi enää ajoissa takaisin väylälle. Noh, etuvastainen tuuli liidon aikana kiekon alle, yhdistettynä PD2:sen rankkaan feidiin. Outtiinhan sitä painuttiin että helahti, väylän vasemalta puolelta, noin 75-80 metriä korille, pienen puun takana. Hetken siinä emmittyämme jatkopaikkaa seuraavalla heitolle, päätin turvautua luotto PD:seeni ja ampua suhteellisen napakan heiton kohti koria toivoen puiden korin ympärillä olevan minulle helliä.

Tässä kohtaa mielessäni oli par-tuloksen pelastaminen tältä väylältä. Mielessä vilahti myös ajatus hieman riskimmästä pelistä, olihan tuo 7 jo kortissakin. Kolmosputkikin näytti olevan lopussa.

Vielä mitä. Lievään antsaan liidättämäni PD, liiti pitkään suorana, pienesti ehkä jopa suoristaen, otti pienen merkityksettömän hipsun oksista ja pamahti pienen feidin jälkeen kovalla vauhdilla KESKELLE KETJUJA! Kovin epätodellinen heitto. Yleisö räjähti hurrauksiin, itse naurahdin epäuskoisena kolmosputkeni jatkolle. Once in a lifetime juttuja. Repesin varmaan tuossa kohtaa enimmäkseen nauramaan. Tuossa kohtaa Raimo otti muuten nelosen ja mieleeni tupsahti, että olisiko vielä mahdollisuus. Laskin tilanteen seuraavalla tiillä ja totesin meidän olevan tasoissa. Hups!?

16. väylälle tuuli hieman heltisi ja omalle kohdalle osui lievä takatuuli. Avasin kisan aiemmilla kierroksilla tämän väylän G-Star Kraitilla, jonka kapeampi reunus sopii käteeni mm. Destroyeria paremmin. Pieni ylivarovaisuus lähes kostautui, sillä kiekko ei kipannutkaan lainkaan vaan lensi koko OB-välialueen yli melkein hyssessä, laskeutuen OB-alueen yli vasempaan reunaan. Taas pisimpiä draivejani. Koskaan. Siis ilman flexausta (s-kurvia). Mahtavaa. Draivi tuntui tässä kohtaa kovin turvalliselta joten en kokenut paljoa ongelmia tiputtaa 100 metrin lähestymistyyppisen hysseni pariin metriin nostokolmosta varten. Hah, jälleen kolmonen. Raimolle nelonen, joten meikä johti yhdellä.

Siirryimme väylälle 17. Tässä kohtaa vaihdoin pelikirjan kiekkoa. Halusin kiekon feidaavan lopussa enemmän kohti koria. 1. ja 2. kierroksella avasin luotto PD:lla – muuten juuri tuo sama joka 15. väylällä hetki sitten pamahti pitkältä ketjuihin – PD, joka väylällä 17. loppufeidin sijaan lensi molemmilla kerroilla aivan pillisuoraan; jättäen minulle noin 10-15 metrisen kokeilun. Tänään väylälle tultaessa vastassa oli navakka vastatuuli, joten sama kiekko ei tulisi kysymykseenkään. Valitsin uudehkon Teebird3:sen, joka on vielä vakaa lopussa, palauttaen varmasti vasemmalle.

En oikein tiedä, mitä tein väärin? Luultavasti heitin kiekon nokka ylhäällä, sillä kiekko nousi korkealle ja osui ylhällä voimalinjojen kiinnitysposliineihin, kimmoten niistä tulosuuntaan nähden 90 astetta vasemmalle, metsäkulman taakse. Taas saisi tuskailla kolmosen eteen. Samalla Raimo avasi melkein nostolle korin viereen. Jahas. Löysin puiden takaa forerollerille pienen välin, jättäen itselleni noin 10 metrin putin puun takaa haara-asennosta. Sain kuin sainkin putin onnistumaan, joten Raimon ottaessa birdie, olimme jälleen tasoissa viimeiselle väylälle lähdettäessä. Kysyin tässä kohtaa Raimolta, että tiesikö hän tilannetta. Molemmat olimme ajan tasalla ja siispä viimeinen väylä edessä. Jännittävän kutkuttavaa.

Raimo avasi oman avauksensa suoraksi paikkaan, josta kiekko näkyi vielä tiille. Omani kantautui nurkan taakse, mutten uskonut sen skippailevan tarpeeksi pitkälle ruohikon vuoksi. Raimo selviytyi omasta paikastaan rollerilla noin 6 metriin, minä taas jäin hieman ujon hysse-skipin avulla vajaaksi noin 9,5 metriä.

18. kori on korotettu, joten siitä ohi puttaaminen tuo helposti parikin heittoa lisää tulokseen. Kävin vilkaisemassa Raimon näkymää 6 metrin putista ja se näytti kovin helpon näköiseltä. Pakko yrittää.

Yleisö korin takana ehkä tiesi tilanteen. Epäilen tulospalvelun toimineen tässä kohtaa live-moodissa. Tässä olin kolmosta jälleen puttaamassa. Olisihan se hienoa taistella muut väylät kolmoseksi ja jättää tuo yksinäinen 7 korttiin kauneusluomeksi, draivini löytymisen kunniaksi.

Uskoin jo saaneeni tuon 9,5 metrisen sisään. Yleisökin jo kohahti kiekon osuessa keskelle ketjuja ja tolppaa. Mutta kuin ei.

En kovinkaan usein voi sanoa, että kori olisi omalla kohdallani sylkenyt spontaanisti kiekkoa ulos. Yleensä aina löydän omasta putista parannettavaa tai korjattavaa. Liian ylös, sivulle tai kovaa putatessa se kiekko ei vaan pysy siellä korissa. Nyt ei ollut mistään noista kyse. Ja silti tuli ulos. Bad beat. Mitäpä sitä voivottelemaan. Korit pitää tuntea paremmin.

Raimon vuoro. Tässä kohtaa Raimo vilkaisi minua. Voittoputti hänellä.

Pitkä keskittyminen… Ohi meni. Ja niin meni vielä seuraavakin. Hups, miten siinä näin kävi? Voitin yhdellä heitolla kolmossijan. ”Yksi seiska ja muut kolmosia” -kierros jäi vain tekemättä. Jallekin kävi kysymässä, että oliko tuo 3-putti ja harmitteli, ettei se uponnut hyvästä asetelmasta huolimatta.

Aikamoinen myllerrys taas tämäkin kierros henkisesti. Yleensä kannattaa olla antamatta periksi, vaikka mitä tapahtuisi. Kannatti tänäänkin.

Kiitos Raimolle tiukasta kisasta!

Tästä on hyvä jatkaa kohti Pro-touria Kankaanpäässä ensi viikonloppuna. Nähdään siellä!